Perussuomalaisten Varsinais-Suomen piiri ry 

SEPPO RINNE
Seppo Rinne

Seppo Rinne

maanviljelijä, yrittäjä, Laitila
puh. 0400 - 435 255

Olen eläkkeellä oleva maanviljelijä ja yrittäjä. Elämäni tärkein tehtävä on ollut perheviljelmämme luotsaaminen elinkelpoisena jo viidennelle sukupolvelle. 1970 – 1980 -luvut olivat maataloudessa suurta muutoksen aikaa, ja tuottamattomia tiloja joutui myyntiin. Maannälkäisenä kasvatin kotitilani pinta-alaa ja karjamäärää. Luovutin kovan työn jälkeen elinkelpoisen tilan pojalleni viljeltäväksi.

Koin tärkeäksi taistella aatteeni vuoksi MTK:n ja Keskustapuolueen ajamaa osuustoimintamonopolia vastaan. Olin perustamassa eräiden samoin ajattelevien kanssa yksityisten lihaliikkeiden lihanhankintayritystä. Toimin Keskon valtakunnallisessa ja maakunnallisessa valtuustossa, Turun Munan viljelijäneuvojana, yksityisyrittäjäyhdistyksen hallituksessa ja pankin hallinnossa. Kaupunginvaltuutetuksi minut valittiin vuonna 1980. Perustamani sitoutumaton yrittäjien valtuustoryhmä saavutti useissa vaaleissa merkittävät vaalivoitot. Nyt olen Perussuomalaisten valtuustoryhmän vetäjä ja kansanedustajaehdokas.

Pääharrastukseni ovat antiikki, kuorolaulu ja maanpuolustustyö, sotilasarvo alikersantti. Kuulun luterilaiseen kirkkoon. Kasvatan rapuja, jalostan ja myyn nurmikkomultaa sekä teen maansiirtotöitä.



Lue Timon plokia
Banner lueperuslehti
Kunnallisvaaliteemat