Perussuomalaisten Varsinais-Suomen piiri ry 

TORSTI ÄÄRELÄ
Torsti Äärelä

Torsti Äärelä

teologian maisteri, kirkkoherra, Aura
puh. 045 - 12 31 825
sähköposti 0451231825@netti.fi
kotisivut www.torstiaarela.fi

Syntyjäni olen Lapin mies Inarista. Helsingin vuosieni ja maakuntakierroksen jälkeen olen nykyään Aurassa kirkkoherrana. Poliittisesti vaikutan paikkakunnalla valtuutettuna Auran kunnanvaltuuston II varapuheenjohtajana. Vuoden 2011 alusta minulla on paikka kunnanhallituksessa. Poliittinen kotini on aina ollut jatkumolla SMP/Perussuomalaiset. Vuonna 2008 minulla oli vihdoin aikaa tulla mukaan kunnallispolitiikkaan, ja suunnata katse myös kohti vuoden 2011 vaaleja. Kotisivuillani on alasivu jonka nimi on MATRIKKELISIVU; sieltä löytyy varsin perusteellinen henkilöesittely minusta.

Minua voi luonnehtia moniottelijaksi. Se näkyy poliittisissa teemoissani, en ole yhden asian ihminen. Lähinnä sydäntäni on kansalaisten yhdenvertaisuus, koulu- ja yliopistopolitiikka, työllisyys ja erityisesti nuorisotyöttömyys, jatulevaisuuden haasteet. Kannan erityisesti huolta toimivasta veropolitiikasta, verotuspohjan tulisi olla tarpeeksi laaja.

Nykyään pääasiallisin harrastukseni on vaalityö ja politiikka yleensäkin. Kampanjassani tulen panostamaan tavanomaisen vaalityön ohella nettityöhön. Vaalityössänikin aion ottaa lähtökohdakseni monipuolisen toimintamallin. Äänestäjät saavat minusta monipuolisesti asioita ajavan kansanedustajan, jolla on kyky kuunnella ihmisiä.

Facebook-kampanjasivuni on: Torsti Äärelä eduskuntaan 2011.


Lue Timon plokia
Banner lueperuslehti
Ehdokkaaksi