Veijo Nummiopiskelija, Uusikaupunkipuh. 040 - 837 3700 sähköposti veijo.nummi@uusikaupunki.fi |
Olen 30-vuotias uusikaupunkilainen kaupunginvaltuutettu. Perussuomalaisissa olen ollut mukana jo vuodesta 2000. Eduskuntavaaleissa olen ehdokkaana kolmatta kertaa.
Jos minut valitaan eduskuntaan niin lupaan tehdä parhaani työllisyyden parantamiseen, koska mielestäni tärkeintä jokaiselle on työpaikka. Varsinkin nuorille on tärkeää päästä mahdollisimman pian valmistumisen jälkeen kiinni työelämään.
Toinen asia mihin tulee kiinnittää huomiota on se miten kunnat pystyvät hoitamaan tulevaisuudessa terveydenhuollon ja vanhustenhuollon. Näillä aloilla kustannukset tulevat nousemaan tulevaisuudessa huimasti ja toivoisin valtion osallistuvan näihin paljon nykyistä enemmän.
Myös maahanmuuttoa on korostettu liikaa tulevaisuuden työvoimapulalla ja tälläkin hetkellä Suomessa on noin 180 000 työtöntä. Eiköhän näille tarvitsisi ensin löytää töitä.
Vanhana rekkakuskina olen täysin tietoinen tämän hetken tieverkosta joka on meillä Suomessa täysin retuperällä esimerkiksi länsinaapuriimme verrattuna. Oman maakunnan tärkein hanke kyseisellä sektorilla olisi saada kasitien parantaminen tulevaan hallitusohjelmaan niin kuin maakuntajohtaja Juha Savo asiasta mainitsi. Olisi tärkeää saada lounaissuomalainen liikenneministeri.
Toinen maakuntaa koskeva asia on Saaristomeren kansallispuisto. Vastustan kyseistä hanketta koska en näe siinä kuitenkaan mitään järkevää asiaa miksi meille sellainen pitäisi juuri nyt tänne tulla.
On myöskin erittäin tärkeää ettei laivanrakennus loppuisi Turussa. Tässä asiassa valtion täytyy ihan oikeasti ymmärtää missä mennään ja tehtävä tarvittavat ratkaisut ettei kyseinen ala joudu retuperälle.

