Perussuomalaisten maakuntavaltuustoryhmä: Kurjenrahkan kävelysilta pelastumassa, nyt Paimionjoki ja Saaristomeri tarvitsevat tekoja

Varsinais-Suomen maakuntavaltuusto kokoontui Turussa maanantaina 8. kesäkuuta 2026. Perussuomalaisten maakuntavaltuustoryhmälle kokous toi mukanaan painokkaita
puheenvuoroja, merkittäviä henkilömuutoksia sekä uuden kunnianhimoisen ryhmäaloitteen.

Ryhmän kokoonpano vahvistui ja luottamushenkilövalintoja tehtiin

Perussuomalaisten valtuustoryhmän kokoonpanossa tapahtui muutos, kun kansanedustaja
Ritva ”Kike” Elomaa liittyi ryhmän jäseneksi.
Maskun kunnanvaltuuston maakuntavaltuustoon nimeämän Elomaan liittyminen merkittiin
kokouksessa tiedoksi. Lisäksi maakuntahallituksen uudeksi varajäseneksi valittiin Hans Huttunen Kaarinasta.

Vuoden 2025 arviointikertomus: selkeyttä viestintään ja lyhenneviidakkoon

Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Markus Ylis-Junttila esitteli kokouksessa liiton vuoden
2025 arviointikertomuksen. Ylis-Junttila painotti puheessaan avoimuutta ja hyvää hallintoa
sekä nosti esiin toiveen siitä, että maakuntaliiton asiakirjoissa käytettyä runsasta
lyhenteistöä, kuten AKKE, MYR ja EAKR karsittaisiin tai avattaisiin selkeästi suomeksi.

”Asiantuntijoille nämä ovat arkipäivää, mutta luottamushenkilöille ja kuntapäättäjille ne voivat
muodostaa tarpeettoman kynnyksen ymmärtää kokonaisuutta. Kyse on saavutettavuudesta”,
Ylis-Junttila totesi.

Lautakunta suositteli myös viestinnän parantamista kuntajohtajakokouksista sekä yhteistyön
syventämistä Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) kanssa erityisesti
liikennejärjestelmäsuunnittelussa.

Kurjenrahkan esteetön kävelysilta myötätuulessa

Perussuomalaisten joulukuussa 2025 jättämä valtuustoaloite Kurjenrahkan kansallispuiston
esteettömän kulkusillan säilyttämiseksi katsottiin kokouksessa loppuun käsitellyksi. Ryhmä
on erittäin tyytyväinen aloitteen saavuttamaan lopputulokseen, sillä hanke etenee nyt
vahvassa myötätuulessa.

Kuhankuonon retkeilyreitistöyhdistyksen jäsenkunnat ovat näyttäneet vihreää valoa julkisen
rahoitusosuuden kattamiseksi.

Ryhmä kiitti liiton virkamiehiä nopeasta ja ripeästä tarttumisesta asiaan.

”Kyse on ihmisten arjen hyvinvoinnista, mutta myös yhdenvertaisuudesta. Aloite on tehnyt
tehtävänsä, pyörät on pantu pyörimään ja tässä tapauksessa vielä aivan oikeaan suuntaan”,
kiitospuheessa summattiin.

Painokkaita puheenvuoroja turvallisuudesta ja maakunnan tilasta

Maakuntavaltuuston yleiskeskustelussa käsiteltiin laajasti turvallisuutta sekä maakunnan
tilakatsausta.
Perussuomalaisten valtuutetut Ritva Elomaa, Riku Leppänen, Miina Kankaanranta ja Sini
Laine käyttivät kokouksessa painavia puheenvuoroja.

Ryhmän puheenvuoroissa nostettiin esiin varsinaissuomalaisia puhuttavat ja koskettavat
keskeiset teemat: väestönkasvu, metsien hyvinvointi, huoltovarmuus, kotimainen
ruoantuotanto, maahanmuuttoon liittyvät haasteet sekä kokonaisturvallisuus yleisenä
aiheena.

Uusi ryhmäaloite: Paimionjoen ennallistaminen ja patojen purku

Ryhmän varapuheenjohtaja Sini Laine jätti kokouksessa Perussuomalaisten uuden
ryhmäaloitteen, jossa vaaditaan konkreettisia toimia Saaristomeren suurimman joen,
Paimionjoen, ennallistamiseksi.

Aloitteessa esitetään, että Varsinais-Suomen liitto käynnistää laajan selvityksen Paimionjoen
ennallistamisesta sekä selvittää Askalankosken, Juntolan ja Juvan voimalaitospatojen
purkamisen tekniset ja taloudelliset vaikutukset.
Tavoitteena on poistaa vaellusesteet, palauttaa muun muassa taimen- ja lohikannat sekä
parantaa joen ekologista tilaa ja virkistyskäyttöä.
Ryhmä viittaa onnistuneena esimerkkinä Hiitolanjoen patojen purkuhankkeeseen.

” Paimionjoen ennallistaminen ja patojen purkaminen ovat konkreettisia ja vaikuttavia toimia,
joilla voidaan saavuttaa merkittäviä ympäristö- ja yhteiskunnallisia hyötyjä. Paimionjoesta
voisi tulla Saaristomerityön konkreettinen esimerkkikohde”, aloitteessa summataan.

Lisätiedot
Markus Ylis-Junttila
valtuustoryhmän sihteeri
Sini Laine
valtuustoryhmän varapuheenjohtaja

Kirjoitettu 10.6.2026

Lisää ajankohtaisia

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa