Omaishoidettavat vapautettu asiakasmaksuista!

Perussuomalaisten aluevaltuustoryhmä sai läpi esityksensä Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) aluevaltuuston kokouksessa tänään 23.11.2022. Esitimme, että hyvinvointialueellamme omaishoidettavat vapautetaan asiakasmaksuista omaishoitajien lakisääteisten kuukausittaisten vapaapäivien ajalta ja riemuksemme voimme todeta, että kova työ toi vihdoinkin tulosta.

Me Perussuomalaiset olemme jo vuosien ajan hakeneet arvostusta omaishoitajille niin kuntatasolla kuin eduskunnassakin, emmekä joustaneet tästä nytkään. Meidän Perussuomalaisten mielestä tämä on paras ja edullisin tapa tukea omaishoitajien työtä ja työssään jaksamista läheistensä ja hyvinvointialueemme hyväksi.

Me Perussuomalaiset haluamme vastata tällä huutavaan hoitaja pulaan ja pidämme tässä yhtälössä omaishoitajien panosta ensiarvoisen tärkeänä. Niin taloudellisesta näkökulmasta kuin hoidettavankin kannalta. Omaishoitajien jaksamista on Suomessa tutkittu jo melko paljon ja näissä tutkimuksissa on tullut esiin muiden muassa omaishoidon kuormittavuus ja stressaavuus, omaishoitajan väsyminen ja oman ajan puute. Tutkimusten mukaan omaishoitajan jaksamista heikentäviä tekijöitä ovat erityisesti vastuu yksin kaikesta, sosiaalisen elämän rajoittuminen, oman ajan puute ja henkinen kuormittuminen. On ensiarvoisen tärkeää, että me Varsinais-Suomen hyvinvointialueella arvostamme omaishoitajia ja ymmärrämme jokaisesta työstä kuuluvan ihmiselle maksutonta vapaata.

Omaishoito on ennen kaikkea inhimillinen teko läheiselle, mutta se myös säästää valtavasti yhteiskunnan resursseja ja rahaa. On arvioitu, että vuositasolla omaishoitajien kohdalla puhutaan yhteensä miljardiluokan säästöistä, kun hoidettava ei tarvitse niin paljon julkisia palveluita. Hyvinvointialueemme tarvitsee lisää näitä inhimillisiä läheistensä hoitajia ja tässä kokonaisuudessa tulee merkitystä antaa myös tämän tärkeän ryhmän työssä jaksamiselle.

Perussuomalaisten Aluevaltuustoryhmä
Laura Kaarniharju (puheenjohtaja)
Satu Söderström (sihteeri)

Kirjoitettu 24.11.2022

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa