Onko demareiden maahanmuuttolinja sama kuin vappusatanen?

Arvostamani kollega, Saku Nikkanen kertoi Salon Seudun Sanomien haastattelussa 26.8. haluavansa kiristää maahanmuuttolakeja. Haastattelussa korostui tiukempi linja maahanmuuttoon ja huolenaiheet, joista me perussuomalaiset olemme puhuneet jo vuosikausia.
Mielestäni moni Nikkasen ehdotus kuulosti hyvältä. Ongelma on vain siinä, että SDP on toiminut tällä hallituskaudella käytännössä päinvastoin. SDP on nimittäin äänestänyt toistuvasti hallituksen maahanmuuttopolitiikan tiukennuksia vastaan.
Perussuomalaisten ansiosta hallituksessa on viety läpi useita maahanmuuttopolitiikan kiristyksiä. Olemme mm. tiukentaneet kansalaisuuden ehtoja, tehostaneet maasta poistamista ja maahantulokieltoja sekä muuttaneet turvapaikka- ja maahanmuuttojärjestelmää hallitumpaan suuntaan. Jos SDP olisi ollut päättämässä näistä asioista, tilanne olisi toisenlainen. Onkin hyvin ristiriitaista, että vaalien lähetessä SDPn puhe maahanmuutosta on tiukentunut, mutta samaan aikaan he ovat koko vaalikauden vastustaneet lähes kaikkia maahanmuuton tiukennuksia.
Suomalaisilla on oikeus päättää, minkälaisilla ehdoilla maahamme voi tulla. Perussuomalaisilla on ollut selkeä linja: Suomeen ovat tervetulleita kaikki, jotka pystyvät elättämään itsensä ja perheensä, elävät meidän yhteiskuntamme sääntöjen mukaan ja kunnioittavat meidän kulttuuriamme ja tapaamme elää. Sen sijaan emme tarvitse tähän maahan yhtään enempää rikollisia, elintasopakolaisia tai naisten alistajia elämään meidän verovaroillamme ja siksi lakeja on ollut välttämätöntä kiristää.
Kiristykset eivät vain ole kelvanneet demareille. Jos SDP linja on aidosti muuttunut, se on toki tervetullut muutos. Mutta jos demarit todella ovat nyt sitä mieltä, että maahanmuuttolakeja pitää kiristää, seuraava kysymys kuuluu: miksi ette kannattaneet näitä kiristyksiä silloin, kun niistä päätettiin?
Mikko Lundén
kansanedustaja (PS)
Salo