Piirin kevätkokous 26.4.2015

Piirin kevätkokous järjestettiin Laitilassa sunnuntaina 26.4.2015. Osallistujia paikalle saapui noin 75 henkilöä. Kahvitarjoilun jälkeen kokous kävi läpi toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen. Kokous valitsi kesän puoluekokouksessa valittavaan puoluevaltuustoon ehdokkaiksi Janne Ason, Lauri Heikkilän ja Taito Ylhäisen, varalle Mira Katajamäen. Piirin puheenjohtaja kuuluu puolueen sääntöjen mukaan puoluevaltuustoon. Kevätkokous myös täydensi piirihallitusta valitsemalla Ruskon edustajaksi Ossi Savolaisen, varalle Jari Leinon. Yleiskeskustelu oli vilkasta erityisesti juuri käytyihin vaaleihin liittyen.

Ennen kokouksen alkua piirin puheenjohtaja ja piirisihteeri huomioivat piirin puolesta entistä pitkäaikaista piirisihteeriämme Iiris Peltomaata juuri olleen merkkipäivän johdosta. Kokouksen alla kävimme myös läpi vaalituloksia kunnittain.

 

Tuija Ketonen

2. varapuheenjohtaja, tiedottaja

tuijaketonen(a)hotmail.com

Kirjoitettu 28.4.2015

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa