Valtuustoaloite omaishoidon kehittämiseksi

Me perussuomalaiset valtuutetut esitämme, että Varhan alueella pyritään jatkossa helpottamaan pahenevaa hoitajapulaa kehittämällä omaishoitoa. Aluehallitukselle, ikääntyneiden palveluista vastaaville johtajille ja lautakunnalle esitämme, että tulevan vuoden kuluessa alueellamme kehitetään malli, jossa omaishoitajalle, joka hoitaa muutoin laitospaikan tarvitsevaa omaistaan maksetaan vähintään 1800 €/kk. Alueella tulee olla myös omaishoitoa avustavaa ja valvovaa henkilökuntaa, jotka käyvät kuukausittain katsomassa, että omaishoitajat jaksavat ja hoidettavat pärjäävät kodeissaan.
Tämä malli tuottaa säästöjä ja helpottaa hoitajapulaa, koska tulevalla 0,7 henkilömitoituksella hoitopaikkaan pitää palkata 3,5 hoitajaa yhtä hoidettavaa kohti, lisäksi tarvitaan tilat, siivoojat, keittäjät, vahtimestarit ja vartijat. Ihmettelemme suuresti, jos maamme hallitus, johtavat viranhaltijat, poliitikot ja toimittajat eivät halua kannattaa tätä omaishoitajien riittävää palkkausta, joka mahdollistaisi monille omaisille läheisensä hoitamisen kotona. Kaikkien ei tietenkään ole mahdollista eikä tarvitse jäädä hoitamaan omaista kotiin, kun meillä on myös tämä julkinen ja sitä avustava yksityinen hoitojärjestelmä olemassa ja kehitettävänä. Omaishoito säästää verovaroja yli 10 000€/kk yhtä omaishoitajaa kohti.
Perussuomalaisten aluevaltuustoryhmä
Lauri Heikkilä

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa